Pohteen talousarvion 2026 valmisteluun liittyvät yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 27.11.

4.12.2025

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle valmisteltuun vuoden 2026 talousarvioesitykseen liittyvät yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 27.11. Tämän jälkeen talousarvioesitys on edennyt hallituksen käsittelyyn ja lopullisen päätöksen tekee aluevaltuusto 15.12. kokouksessaan.

Neuvottelut käytiin lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa ja hyvinvointialueilla 4 pykälä 2 mom. mukaisesti, koska toimenpiteillä toteutuessaan voi olla vaikutuksia henkilöstön palvelussuhteisiin ja niiden ehtoihin.

”Jos kunnan tai hyvinvointialueen talousarvioehdotuksessa edellytetään sellaisia toimenpiteitä, joiden toteuttaminen todennäköisesti aiheuttaisi useita irtisanomisia, osa-aikaistamisia, lomautuksia taikka merkittäviä heikennyksiä palvelussuhteiden ehdoissa, toimenpiteitä on käsiteltävä yhteistoimintamenettelyssä ennen kuin kunnanhallitus tai aluehallitus tekee kunnan- tai aluevaltuustolle lopullisen talousarvioehdotuksen."

Henkilöstövaikutukset tarkentuvat toimialuekohtaisesti vuoden 2026 aikana. Mikäli muutoksia ja henkilöstövaikutuksia toimialueen sisällä talousarvion takia on tulossa, aloittaa työnantaja niistä erillisen yhteistoimintamenettelyn.

Tehy jätti neuvotteluissa kirjallisen lausunnon huolesta lakisääteisten palveluiden järjestämisestä Pohteella ehdotetulla talousarviokehyksellä. Tehy pitää merkittävänä riskinä myös henkilöstön työhyvinvoinnin sekä pito- ja vetovoiman heikkenemistä, mikä voisi entisestään vaikeuttaa henkilöstöpulaa.

Tehyä neuvotteluissa edustivat koordinoivat pääluottamusedustajat Anna-Kaisa Niemi, Eeva Honkanen, Kristiina Riekki, luottamusedustaja Tero Hirvonen ja Pohteen ammattiosastojen neuvotteleva pj Kirsi Tiikkaja.

Vaikutukset henkilöstöetuihin

Mediassa on tuotu esiin, että Pohteen talousarviossa leikataan henkilöstöetuuksia mm. Smartum etuuden pienentäminen ja tyhy rahojen poisto. Näistä työnantajan toimenpiteistä on käyty etukäteiskeskustelua ja esitetyt toimenpiteet ovat työnantajan yksipuolisesti päättämiä.

Työnantaja on tiedottanut tehneensä uuden aiempaa kattavamman työterveyshuoltosopimuksen vuoden 2026 alusta lukien. Lue lisää sisällöstä Ilonasta.

Tehy tunnistaa hyvinvointialueen taloudelliset haasteet ja toivoo edelleen maan hallitukselta rahoituksen tarkastamista.

 

Tehyn Pohteen ao neuvottelijat