Tiedote ensihoidon henkilöstölle poikkeuslupa neuvotteluihin liittyen

20.11.2025

Ammattijärjestöjen edustajat ovat käyneet paikallisneuvottelut työantajan kanssa nykyisen poikkeusluvan jatkamisesta paikallisesti sopien.

Tehy esitti, että poikkeusluvan jatkamisesta voidaan sopia, mikäli 15 h työvuoroa ei käytetä, vaikka lupa sen mahdollistaisi. Kyseistä vuoroa ei ole käytetty myöskään tämän vuoden aikana. Vaihtoehtoisesti esitimme, että voimme puoltaa uutta poikkeuslupahakemusta.

Esittämämme esitys perustuu työneuvoston päätökseen (dnro 11/2024, annettu 10.2.2025). Työneuvosto on toisen hyvinvointialueen poikkeuslupaa koskevassa päätöksessään linjannut, että useat eri mittaiset työvuorojen pituudet (24, 12, 15) antavat vaikutelman jaksotyöstä ja siitä, että työ ei ole aika ajoin tehtävää sekä palauttanut kyseisen poikkeusluvan takaisin AVI:lle. AVI on sen myötä tehnyt heille uuden poikkeusluvan ja poistanut siitä viidentoistatunnin työvuoropituuden.

Neuvottelut päätettiin tuloksettomana.

Työantaja on yksipuoleisesti päättänyt ottaa käyttöön paikallisen sopimuksen työajan koko OYS ensihoidossa 1.1.2026.

Tehyläisten jäsenilta

Tehy järjestää asiasta jäsenillan maanantaina 24.11. klo 18.00 Teamsin välityksellä. Paikalla ainakin luottamusedustaja ja pääluottamusedustaja.

Mikäli sinulla on kysyttävää aiheeseen liittyen, niin olethan yhteydessä:

Kristiina Riekki, koordinoiva pääluottamusedustaja Pohde / Oys
 p. 040 1257 513

Matleena Erkkilä, luottalusedustaja Oys ensihoito

 p. 050 479 0606